8.2.2011

Tauko keikoille! Uutta tiskille!

Pikku Kukka kiittää ystäviään!
Lavaklubin keikka oli täydellinen lopetus Pois ympäröivä maa -levyn tiimoilta tehdyille keikoille.

Nyt vetäydymme sovittamaan uusia kappaleita (joita on jo huikea määrä) ja päästämme Emilian rauhoittumaan kasvavan perheensä pariin.
Uusi materiaali kutkuttaa mieltä ja tuntuu uskomattomalta ymmärtää, että ihan sairaan hyvää levyä ollaan taas tekemässä!

Sen voimme paljastaa, että uusi levy ei tule olemaan perinteinen bändilevy. hmm... hihhih.

Voikaa hyvin!
Päivittelemme tänne välillä kuulumisia.
Nyt moikka!


Terkuin Emilia, Antti ja Lotta

2.2.2011

Lauantaina keikalle!

Tulevana lauantaina 5.2. Pikkis soittaa viimeisen keikkansa pitkään aikaan, joten tule paikalle! Emilia jää maaliskuussa äitiyslomalle ja kevään, kesän ja alkusyksyn aikana puuhaillaan myös Pikkiksen kolmannen levyn parissa, joten keikkailu jäänee minimiin.

Lavaklubi järjestetään Kansallisteatterin Morkku-ravintolassa ja lauantaina on siis meidän vuoromme esiintyä! Lauantain keikalla soitamme trio-muotoisena, siis Emilia, Lotta ja Antti kontrabassonsa kera. Tulemme valottamaan hieman tulevan levymme sisältöä. Uutta matskua siis luvassa!

Keikka alkaa klo 22, liput 8 € Kansallisteatterin lippumyymälästä ja Lavaklubin ovelta.

Tuuha sie!