Keikkaraportti vuoden takaa

Kävimme vuosi sitten Pietarissa keikalla. Tämän ikimuistoisen matkan kunniaksi julkaisen kertomukseni kyseisestä matkasta täällä, uutta levyä ja keikkaraportteja odotellessa...

Pikkis Pietarissa 26.-28.9.2008

Kävimme toveriporukalla Leningradissa viikonloppuna.
Siis Tusovka-festarit oli kyseessä ja me Pikkiksen kanssa sinne lähdimme, mukanamme toimittaja Laura Haapala. Kanssamme matkusti myös Tusovka-porukka, Liken ihmisiä, muita ihmisiä ja Joose Keskitalo yhtyeineen. Perjantaina lähdettiin aamulla ajelemaan, matkanjärjestäjämme nimi oli silloin vielä ennakkoaavistuksia herättämättömästi Riskiretket...

Nooh, rajalle päästiin mukavan nopeasti ja viisumit hyväksyttiin ja kaikki oli kivasti. Mitä nyt Tompan ja Helpan Tempo-boitsu sai kahden tunnin itkupotkuraivarin, mutta semmosia ne lapset on. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin silleen, että venäläiset rajavirkailijat ilmoittivat, että tämä bussi ei muuten rajan yli pääse. Ihmiset ja kamat pääsee, mutta bussi saa luvan lähteä takaisin Suomeen. Syy: bussin papereista puuttui kansainvälinen katsastustodistus, joka upouusien sääntöjen mukaan vaaditaan. Faxattu kopio ei kelvannut, vaan aito piti olla. Siinä sitten hetki ihmeteltiin ja soiteltiin, että mistä saisimme toisen bussin... Lopulta pääsimme venäläisten ostosreissubussin kyytiin. Jokainen sai istumapaikan ja ahdoimme tavarat syliimme ja kuka minnekin, jotta pääsimme liikkeelle. Vietimme rajalla 4 tuntia. Siinä loppui ruoat ja juomat, onneks mulla oli paljon eväitä, niin pystyi vähän ruokkimaan muitakin.
Venäläiset muuten käy ostamassa tosi kummallisia asioita Suomesta: jättimäisiä oliiviöljysäiliöitä, kiloittain lihaa, pyykinpesuainetta, tyynyjä, peittoja. Ovat kuulemma halvempia Suomessa. Ja niillä on outoja eväitä, kuten bostonkakkua. Ja niillä on outoja soittoääniä puhelimissa, kuten sirkusmusiikkia.
Neljässä tunnissa päästiin Pietariin ja osa meistä urheista pidätteli koko sen ajan. Minulla virtsa sykki silmämunissa asti, kun hyppäsin bussista vihdoin ulos ja säntäsin ensimmäiseen baariin pissalle. Ei meinannut tulla loppua siitä laisinkaan! Hostellin pehmeät pedit silmissä siintäen suuntasimme mestoille ja kun vihdoin istahdin sängylleni, meinas häntäluu murtua: sängyn "patja" oli noin sentin paksuinen, päiväpeittoon verrattava asia. Harmitti, voin myöntää. Muutenkin hostellin seinäkoristelua, kattoa tai vaikkapa suihkua on vaikea kuvailla. Neuvostomeininki vois olla sopiva. Mutta eihän me anneta sen häiritä, pikkuasioita! Lähdettiin syömään ja nähtiin Omon-miehiä. Niille ei kuulemma kannatta vittuilla.

Lauantaiaamu valkeni osalle miellyttävänä, osalle se aiheutti pahoinvointia. Käytiin Tusovkan tarjoamalla brunssilla, juotiin mustaherukkakeittoa ja syötiin blinejä ja kuka mitäkin. Tarjolla oli esimerkiksi vartaita, maissia, kanaa, mitä vaan. Minä söin yhden puolikkaan blinin. Oli nääs krapula, vaikka olinkin tullut kiltisti jo puoli neljä (russian time) nukkumaan, kun muut hippas kuuteen ja sai hostellin ovella turpiin natiiveilta. Mut däts mii. Paha olo kuitenkin kaikkosi, kun lähdettiin samoilemaan Pietarin kaduille ja törmättiin jopa muutamaan nähtävyyteen. Paras oli ehkä Eremitaasi, joka on kauttaaltaan paketissa julkisivurempan takia. No, meidän juttu oli ehkä enempi puistossa vitsailu. Käytiin myös mukavassa, modernissa ravintolassa syömässä. Lähes jokainen otti keiton. Minä söin akvaarion.
Loppupäivä ja ilta kuluikin Griboedov-klubilla, jossa meidän keikka oli. Soundtsekit sun muut sujui mallikkaasti, paikka oli mainion sokkeloinen rokkiluola. Ruokaakin saatiin ja polteltiin vesipiipussa kirsikka- ja omenatupakkaa. Ja sitte illalla soitettiin! Oli hyvä meining, porukkaa mukavasti ja ne tanssi kauheen paljon ja mekasti. Taisivat siis tykätä. Oli jopa pari heeboa tullut Moskovasta asti meitä kattomaan! Sana kiirii, vautsivau. Ja Jooset soitti myös sikahyvän keikan, tuli jorailtua. Sitte olinkin kovin väsynyt ja painuin vauvana petiin, kun muut lähti vielä jatkamaan iltaa "Sootsiin".

Sunnuntaiaamu valkeni suurimmalle osalle miellyttävänä. Tallusteltiin katuja pitkin, syötiin aamupalaa ja odotettiin lähtöä. Kolmelta oli sen aika, Tempo viihdytti meitä huutelemalla kuskille ohjeita ja pistipä poika pienen raivokohtauksenkin ilmoille, kun käytiin supermarketista eväitä hakemassa. Bussimme oli taas Riskiretken bussi, kun kuski oli käynyt hakemassa oikeat laput Suomesta. Pyöräytettiin Viipurin kautta ja pysähdyttiin milloin minnekin. Bussissa laulu raikasi ja seuraleikkejäkin kokeiltiin. Tempo nukkui levollisesti ja kielsi välillä isäänsä laulamasta. Pelattiin loistavaa peliä, johon kuuluu musiikkia ja asioiden vuoronperään sanomista. Pelin ansiosta maailmassa on nyt uusi koirarotu (Nissan), suomalainen miehen nimi (Sopi) ja puulaji (happa). Näin muutamia mainitakseni. Niin ja mun ja Lotan suomalaisjulkkistietämys rajoittuu Kari Salmelaiseen, Dannyyn ja Eija Vilpakseen. Ja me ei siis oltu humalassa, pelkästään hämmentyneitä.

Kuvassa Pikkis täydennettynä Lauralla.